2015

Adventtipolku

 

MLL Konala on tänäkin vuonna mukana Konalan Adventtipolulla.
MLL Konalan adventtiluukun toteutti tänä vuonna yhdistyksen 3.-6.-luokkalaisten kerho Happy Club. Luukun aukeamispäivänä lauantaina 5.12. MLL Konala järjesti Konalan koululla Nuorisoasiainkeskuksen kerhotilassa jouluisen askartelutuokion klo 13-15. Tarjolla oli glögiä ja pipareita. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy.

Kiitos kaikille mukana olleille!


 

Joulunavaus


MLL Konala oli mukana kauppakeskus Ristikon joulunavaustapahtumassa 28.11.
Pidimme siellä joulukorttipajaa klo 10-14. Joulukortteja sai askarella tapahtumassa ilmaiseksi.

Kiitos kaikille innokkaille askartelijoille!



Syystapahtuma
 

MLL Konala järjesti 25.10. syystapahtuman teemalla  "Liiku ja taitele". Koko perheelle suunnattu tapahtuma pidettiin Konalan ala-asteella ja siihen osallistui noin 200 henkeä. Kolme tuntia oli aikaa tehdä uusia juttuja ja liikkua eri teemojen mukaan. Ohjelmassa oli mm. keppihevospaja, Halloween-askartelua, vaahtokarkkipaja, sarjakuvapaja, sadutusta, tarinapuu ja muskarit. Ohjattua liikuntaa saatiin judon, Fun & Fitin, käsipallon ja satujumpan muodossa. Kahvilapalveluista huolehti tänäkin vuonna Konalan ala-asteen vanhempainyhdistys.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!


 

Suojatiepäivystys


Suojatiepäivystys järjestettiin Konalassa jo seitsemättä kertaa. Päivystystä oli kouluvuoden alussa 12. - 19.8. viidessä ala-asteen koulun läheisyydessä olevassa risteyksessä. Mukana oli tälläkin kertaa runsas joukko vapaaehtoisia päivystäjiä.

Kiitos kaikille mukana olleille, jotka mahdollistitte tämän tempauksen toteuttamisen!



Kevätkirppis
 

Sunnuntaina 24.5. järjestettiin kevätkirppis. Tapahtumaa vietettiin kovin vaihtelevassa säässä. Säästä huolimatta tunnelma oli hyvä ja mukana oli paljon myyjiä. Kiitos kaikille mukana olleille ja toimintaamme lahjoituksin tukeneille.

Ohjelmassa kirppismyynnin lisäksi oli

  • ilmaista poniratsastusta lapsille
  • arpajaiset
  • letunpaistoa
  • kotona leivottujen korvapuustien myyntiä
  • kasvomaalausta
  • MLL-infopiste
  • kahvio, jossa oli myös suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Myymättä jääneet tavarat pystyi jo totuttuun tapaan lahjoittamaan meille. Lahjoitimme ne edelleen Kinnas-projektin kautta Etelä-Viron vähäosaisille lapsiperheille. Lahjoitusten toimitus Viroon tapahtuu tänä vuonna 14.6.


 

Animaatiokurssi
 

Keväällä järjestettiin kahdeksan kerran mittainen animaatiokurssi 6-10-vuotiaille lapsille. Lapset harjoittelivat kurssilla tarinankerrontaa ja tutustuivat erilaisiin animaatiotekniikoihin medianomi, animaatiohjaaja Kristina Laineen ohjauksessa.


 

Kevätilo -keräys Ristikossa
 

MLL Konala oli lauantaina 9.5. Kauppakeskus Ristikossa toteuttamassa joka keväistä Kevätilo -keräystä. Tänä vuonna keräämme varoja 3-6-kerho- ja kummiluokkatoiminnan tukemiseen.

Kiitos kaikille lahjoittajille ja innokkaille kerääjille!