Mediataitoviikkoa vietetään helmikuussa

1.2.2019

Mediataitoviikko pärähtää käyntiin maanantaina 4. helmikuuta, ja MLL on vahvasti mukana menossa jälleen.


Mediataitoviikko on valtakunnallinen mediakasvatuksen teemaviikko. Sen tavoitteena on vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen sekä kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja. Tänä vuonna Mediataitoviikkoa vietetään 4.–10. helmikuuta 2019.

Teemaviikon aikana voi median lisäksi törmätä siihen liittyviin tapahtumiin, kampanjoihin ja tempauksiin muun muassa kouluissa, kirjastoissa, kerhoissa ja nuorisotaloilla. Hyvä on muistaa, että Mediataitoviikolle tuotetuista materiaaleista saa vinkkejä koko vuoden mediakasvatustyöhön. Teemaviikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituttii KAVI, jonka lisäksi mukana järjestelyissä on noin 50 kumppaniorganisaatiota.


MLL:n tärpit Mediataitoviikolle


Mediataitoviikko näkyy MLL:n valtakunnallisilla some-kanavilla vahvasti. Vinkkaamme pitkin viikkoa materiaaleja ja lisätietosivuja sekä vanhemmille että kasvattajille – kannattaa siis seurata meitä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.


MLL on julkaissut paljon mediakasvatukseen liittyvää materiaalia, oppaita ja vihkosia. Näiden joukossa on omansa niin vanhemmille kuin ammattilaisille. Oppaat ja muut materiaalit löytyvät aineistokirjastosta hakusanalla media (linkki aineistokirjastoon alla). Ammattilaisten kannattaa myös tutustua tehtäväkortteihin, joista löytyy erilaisia myös mediankäytön harjoitteluun (linkki alla).


Vanhemmille on tarjolla uunituoreet Lapsi ja media sekä Nuori ja media -lehtiset, joista digiajan kasvattaja voi poimia seitsemän vinkkiä lapsen ja nuoren tasapainoisen ja vastuullisen mediankäytön tukemiseen.


Vanhempainilta Facebookissa


Keskiviikkona 6. helmikuuta järjestämme vanhempainillan lasten mediankäytöstä Facebookissa. Live-lähetyksessä tarkastellaan mediankäyttöä pelaamisen, suojelun ja ruutuajan näkökulmista. Asiantuntija on MLL:n mediakasvatuksen suunnittelija Paula Aalto. Vanhempainilta alkaa kello 18 ja Facebook Live -lähetyksen jälkeen keskustelu jatkuu nettisivuillamme ryhmächatissa.

 

Linkit:

Lue lisää Mediataitoviikosta

Tehtäväkortit

Lapset ja media

Mediakasvatus MLL:ssa

Aineistokirjasto

Lisätietoa Facebook-vanhempainillasta