Kaikki tokaluokkalaiset pääsevät iltapäiväkerhoon Helsingissä ensi syksynä

14.12.2016

Satu Pajuriutta HS / Julkaistu Helsingin Sanomissa: 13.12.2016 klo 18:14

Iltapäivätoimintaan varataan ensi vuodeksi kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Kaikki kakkosluokkalaiset pääsevät ensi lukukaudella iltapäiväkerhoon Helsingissä.

Helsingin opetuslautakunta käsiteli tiistain kokouksessaan opetusviraston keskeisiä budjettimuutoksia ensi vuodelle.

Helsingin valtuusto oli jo aiemmin linjannut, että iltapäivätoimintaan varataan ensi vuodeksi kaksi miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna, jotta kaikki halukkaat 1. ja 2. luokkalaiset saavat paikan iltapäivätoimintaan. Paikka voi olla joko kerhossa tai leikkipuistossa.

Iltapäiväkerhojen lisäksi kaupunki järjestää pienille koululaisille iltapäivätoimintaa leikkipuistoissa, mutta niissä toiminta on vähemmän ohjattua kuin iltapäiväkerhoissa ja siten myös kaupungille halvempaa.

Viime kesänä tuhat toisluokkalaista oli aluksi jäämässä ilman iltapäiväkerhopaikkaa, mutta poliitikot pyörsivät alkuperäisen päätöksen paikkamäärästä kesäkuussahttp://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002908190.html.

Kaikille pikkulapsille leikkipuisto ei sovi koulupäivän jälkeiseen aikaan, koska kaikkien koulujen lähellä ei ole leikkipuistoa tai matka sinne koululta on pikkulapselle vaarallinen.

 

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005005626.html