35 äitiä palkitaan äitienpäivänä kunniamerkillä

4.5.2015

Tasavallan Presidentti on myöntänyt 35 äidille Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Kunniamerkit luovutetaan äideille äitienpäiväjuhlassa Valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa.

Äitienpäivänä 10. toukokuuta palkitaan 35 kasvattajana ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalilla. Heistä 34 osallistuu valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa pidettävään äitienpäiväjuhlan, jonka järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Tänä vuonna palkittavien äitien joukossa on muun muassa sijoituslasten äitejä, leskeksi jääneitä äitejä, suurperheiden äitejä, kehitysvammaisten lasten äitejä, omaishoitajaäitejä sekä äiti, joka on kasvattanut aikuiseksi veljensä orvoksi jääneet lapset. Erään kriisiperheen äitinä toimineen äidin perheessä asui kuuden vuoden yhteensä 63 lasta tai nuorta. Palkittavat äidit ovat eri puolilta Suomea. Nuorin heistä on 42-vuotias ja vanhin 94-vuotias.

Kunniamerkki on tunnustus työstä kasvattajana

Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantanut yhteisvastuuta sekä tukenut perhe-elämää ja vanhemmuutta. Kunniamerkkejä pyritään myöntämään niin ansiotyössä käyville, yksinhuoltajille kuin maaseudun emännille. Lisäksi huomioidaan eri vähemmistöryhmien, kuten romanien ja saamelaisten edustajia. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan esittää palkittaviksi. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta.

Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä aluehallintovirastoille. Aluehallintovirastojen ehdotuksesta sosiaali- ja terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille. Ritarikuntien hallitus myönsi ensimmäisen kerran äideille kunniamerkkejä vuonna 1946.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kunnioittavat juhlaa läsnäolollaan.  Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty esittää juhlassa valtiovallan tervehdyksen. Juhlapuheen pitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Linnea Karlsson.